Alkuvuosi meni sairastellessa (olin alkuvuodesta yhteensä viisi viikkoa kipeenä), joten olen viime aikoina joutunut tekemään hirveästi hommia saadakseni opintojani raiteilleen ja tämän takia blogi on jäänyt hieman unholaan. Olen kuitenkin ihan viime aikoina löytänyt aikaa hieman myös blogille ja muutama postaus onkin tulossa jo lähiaikoina.
Olen lukenut tänä vuonna neljä kirjaa ja kaikki ovat samasta sarjasta (Cassandra Clare - Varjojen kaupungit), joista jokaisesta kirjasta aion tehdä oman postauksen. Olen myös (valitettavasti) nähnyt samaa nimeä kantavaa tv-sarjaa ja aion tehdä siitäkin oman mielipidepostauksen. Varoitan jo etukäteen sarjan faneja sillä postaus ei sisällä juurikaan positiivisiä mietteitä sarjaa kohtaan. Aion myös arvosteella kaksi muuta sarjaa, jota olen viime aikoina katsonut (Sons of anarchy & Jessica Jones) joista molemmista olen pitänyt.
Elokuvia olenkin katsonut aikamoisen läjän ja niistäkin olisi tarkoitus tehdä (ainakin suurimmasta osasta) omat postauksensa. Aloitin myös projektin, jossa aion katsoa kaikki merkkitävän oscar-ehdokkuuden saaneet elokuvat viime vuodelta, joten tulen aina aika ajoin arvostelemaan niitäkin tämän kevään aikana.
Oscar lista: Spotlight, The Big Short, Brooklyn, Mad Max: Fury Road, The Revenant, Room, Vakoojien silta, Yksin Marsissa, Trumbo, Tanskalainen Tyttö, Steve Jobs, Ex Machina, The Hateful Eight, Carol & Sicario. Yliviivatut olen nähnyt jo.
Katoin muuten tuttuun tapaan oscar-gaalan ja on pakko vielä mainita, että oli paras oscar-gaala pitkään aikaan! DiCapriokin sai vihdoinkin sen pystinsä. :D
Tämmöistä tällä kertaa. Mites teidän alkuvuosi on mennyt? :)
Toivottavasti voit nyt hyvin :) Oma alkuvuoteni blogia ajatellen on kulunut helmet kirjahaasteen parissa. Olen nyt lukenut 16 kirjaa 50:stä.
VastaaPoistaVoin jo paljon paremmin. :) Enpäs ole kuulutkaan aiemmin tuosta haasteesta, mutta otan kyllä selvää mitä se pitää sisällään. Niin paljon asioita jää välistä kun vähänkin aikaa poissa blogin parista. :D
PoistaBlogin puolella yritän löytää vielä omaa tyyliä kirjoittaa ja muuten samperisti työ- ja koulu hakemuksia.. :D
VastaaPoistaMitä olen seurannut niin sinulla on kiva tyyli kirjottaa! :) Joo työhakemuksia on täälläkin lähetelty aikamoinen kasa.. :D
Poistaoi mukava kuulla! kiitos tiedosta :)
PoistaJohan se Leo sen Oscarinsa ansaitsi :D
VastaaPoistaMää koen parhaillaan pientä akateemista kriisiä yhen typerän vapaaehtosen kurssin takia enkä ole pahemmin saanu aikaseksi lukea mitään muuta ku tentteihin. Ihan peruselämää siis :D Nyt ku ollaan jo maaliskuussa menossa voin alkaa hyvillä mielin odottelemaan lätkän mm-kisoja. Eihän niihin enää ku pari kuukautta ole.
Kyllä, olis ansainnut jo aikoja sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :D
PoistaTuttu tunne, munkin lukemiset rajoittuu lähinnä tentteihin ja rästi tehtäviin. En halua manata mitenkään, mutta Kari Jalosen alaisuudessa me ei tulla menestymään ellei sit pohjois amerikasta tule kaikki suomen parhaat ja silloinkin se vaatisi sitä, että muut maat saisivat vain keskiverto joukkueet aikaiseksi. Semmosta luomukiekkoa mitä jalonen peluuttaa pelattiin leijonissa viimeksi vuosituhannen alussa. Onneksi Late ottaa mm-kisojen jälkeen tuon lauman komentoonsa. Kaiken lisäks kisat pelataan venäjällä ja seuraavana syksynä on World Cup niin monikohan nhl-pelaaja jaksaa vaivautua tuonne. Mutta joo kyl mäkin odotan niitä silti, vaikken olekkaan kovin optimistinen kisojen suhteen. :D
Mukava kuulla sinusta ja hyvä juttu, että voit paremmin! :) Alkuvuosi oli minulla kiireinen koulun takia, mutta nyt onneksi kiireet ovat hellittäneet ja pystyn keskittymään myös blogiini, kirjoihin ja tv-sarjoihin.
VastaaPoistaJa tv-sarjoista puheenollen, Shadowhuntersia olen minäkin katsellut kolmen jakson verran ja minun oli pakko lopettaa siihen. Todella laimea toteutus melkein kaikilta osin, mikä oli valitettavaa kun ainekset ovat hyviä. Odotankin mielenkiinnolla mietteitäsi siitä, kuin myös SoAsta! Toinen sarja on myös kiinnittänyt huomioni viime aikoina ja niin kovasti tutustua siihen. Se on nimeltään Lucifer.
Koulu tuntuu tuovan kaikille kiireitä, mutta onneksi oot kuitenkin löytänyt aikaa myös muille asioille.:)
PoistaShadowhunter sarjan toteutus oli kyllä todella laimea. En ole pitkään aikaan nähnyt mitään niin epäonnistunutta kuin se sarja. Kiva kuulla, että mietteitäni odotetaan.:) Itse olen myös kiinostunut siitä Lucifer sarjasta, sillä trailereiden perusteella se vaikuttaa hyvältä.
Minä olin alkuvuodesta myös melkein yhtä kauan puolikuntoisena, flunssa ei tuntunut loppuvan millään.
VastaaPoistaJessica Jones oli kyllä todella hyvä, kiva kuulla mietteitäsi siitäkin! :) Itsellä ihan uusimpina sarjoina mitä on tullut katsottua on mm. Netflixin Making a Murderer dokkarisarja, joka on aivan todella hullu ja hyvä, suosittelen. Listasi elokuvista itsellä on seuraavana vuorossa Spotlight ja Room, jotka kiinnostavat tällä hetkellä eniten.
Hui, jopas olit pitkään kipeänä! Toivottavasti voit nyt paremmin.
VastaaPoistaItselläni helmikuu on kulunut etupäässä koulun parissa, kirjoitukset kun uhkaavasti lähestyvät... Itse en oikein vieläkään tiedä kallistunko Shadowhunters-tv-sarjan kantilta negatiivisen vai positiivisen puolelle :D Siinä on ehdottomasti vikansa, mutta toivon, että se vielä lähtisi parempaan suuntaan.
Voin jo paljon paremmin :)
PoistaOnnea kirjoituksiin! Vielä viimeinen puristus ja sittenhän se onkin ohi :) Hienoa jos viihdyt sarjan parissa, itse en vaan löydä oikeastaan mitään hyvää siitä, mut eihän se meinaa ettei joku toinen voisi nauttia siitä. :D