Viikon Top-5 (Ohjaajat)

Taas on kulunut aikaa viime kertaisesta postauksesta. Olen innostunut kirjoittamaan toista blogia, joka vie suurimman osan mielenkiinnostani blogimaailmaa kohtaan. Ei syytä kuitenkaan huoleen sillä aion jatkaa täälläkin kirjoittamista ja koitan skarpata parhaani mukaan!

Tämän viikkoisen aihe on aika kimurantti, sillä hyviä ohjaajia on paljon ja niiden vertaaminen on hirveän vaikeata. Tämä lista tulee olemaan minun suosikki ohjaajista eli en välitä tässä siitä kuka on oikeesti paras ohjaaja vaan vain ainoastaan siitä kenen elokuvat yksinkertaisesti kolahtavat minulle ja kenen elokuvia odotan eniten jne.

5. Quentin Tarantino (Pulp Fiction)

Täysin omalaatuinen kosketus elokuvamaailmaan. Tarantinon leffat tunnetaan räiskyvinä ja verisinä toimintaelokuvina, jossa kuitenkin on loistavat dialogit sekä tarinat. Itse pidän Tarantinon tekeleistä ja minulla on mielessä, että tekisin top-5 postauksen hänen elokuvistaan mikä varmaan kertoo jo jonkin verran siitä miten paljon arvostan häntä ja miten paljon pidän hänen elokuvistaan. 

4. Nicolas Winding Refn (Drive)

Jos Quentin Tarantinolla on omanlaisensa tatsi niin sitä on myös tälläkin herralla. Drive, Only God Forgives sekä Bronson ovat kaikki uniikkeja tapauksia elokivien suhteen ja sillä tavalla uniikkeja, että minä ainakin tykkään. Drive on ehdottomasti paras näistä ja se onkin yksi lempielokuvistani. Kyseisellä ohjaajalla on taiteellinen tatsi elokuvissaan ja ymmärrän kyllä jos hänen tuotoksistaan ei pidä sillä esim. Only God Forgives oli aluksi minun makuuni vähän liiankin erikoinen, mutta jo toisella kertaa aloin pitämään elokuvast. Odotankin nyt pääseväni näkemään hänen uusimman (The Neon Demon) elokuvan ja jännitän kovasti, että mihin suuntaan hänen elokuvansa menevät.  

3. Alejandro González Iñárritu (The Revenant)

Kahdesti peräkkäin vuoden parhaaksi ohjaajaksi valittu Alejandro González Iñárritu on varmaan tämän hetken kovin nimi tällä saralla. Mies antaa kaikkensa ja vaati myös todella paljon mikä tuli The Revenantin kuvauksissa ilmi todella näkyvästi sillä hän halusi kuvata elokuvan luonnon "armoillla". Jokainen kohtaus oli kuvattu luonnon valolla ja luonnon tuotteilla ja se vei aikaa, rahaa sekä koetteli varmastikin niin näyttelijöitä kuin myös kuvausryhmää. Birman sekä The Revenant ovat aivan loistavia, en malta odottaa näkeväni herran tulevia elokuvia.

2. Christopher Nolan (Inception)


Mies joka ei esittelyitä kaipaa. Mies joka toi Batman elokuvat uudelle tasolla ja samalla nosti sarjakuvista tehtyjen elokuvien tunnettavuutta sekä mainetta. Synkästä tyylistä tunnetuksi tullut ohjaaja on viime aikoina myös onnistunut elokuvissa Inception ja Interstellar. Ensimmäinen näistä pokkasi parhaan elokuvan palkinnon vuodelta 2009.  Innolla odotan hänen seuraavaa elokuvaa joka kantaa nimeä Dunkirk. 


1. Ethan Coen & Joel Coen (Menetetty maa)


Veljekset kuin ilvekset tai jotain sinnepäin. Näiden veljesten tuotanto on poikkeuksetta iskenyt minuun aina. Heidän Synkkä sekä välinpitämätön huumori on vain jotain niin täydellistä. Menetetty maa sekä Inside Llewyn Davis ovat molemmat minun lempi elokvia. Myös Kova kuin kivi, Hail Caesar!, Burn After Reading, A Serious Man ja itseasiassa lähes kaikki heidän ohjaamat elokuvat ovat katsomisen arvosia. Loistava parivaljakko 


Mitä mieltä olit listasta? Löytyisikö joku näistä sinun listaltasi vai olisiko listasi ihan erillainen?

Sing Street (2016)

No woman can truly love a man who listens to Phil Collins.


Kulunut kesä on ollut elokuvien osalta todella köyhä. Suurin osa suuren budjetin omaavista elokuvista ei vain onnistunut täyttämään siihen kohdistuneita odotuksia, vaikkakin kirjoitin varsin hyvään sävyyn Suicide Squasista niin syy siihen oli se, että monet olivat haukkuneet kyseisen elokuvan aivan täysin ja halusin kertoa siitä täten jotain hyvääkin. (Elokuvahan ei ollut missään nimessä täydellinen ja sisälsi paljon puutteita, mutta ei se ollut kuitenkaan huono.) Tällä hetkellä tulee mieleeni kaksi elokuvaa, jotka ovat kesän aikana onnistuneet vakuuttamaan minut (The Gonjuring 2 ja The Nice Guys) ja se on tosi vähän. Onneksi pienen luokan elokuvat yllättävät, joka kesä ja tämän kesän suurin yllättäjä on Sing Street.
John Carney on tunnettu elokuvista Once sekä Begin Again ja olen pitänyt molemmista. Kaikki nämä kolme ovat vahvasti musiikkipainotteisia elokuvia ja John Carney osaa selvästi tämän osa-alueen. Once on hieman hämärän peitossa sillä sen katsomisesta on kulunut hirveesti aikaa, mutta Begin Againin näin viime vuonna ja se oli hämmästyttävän hyvä. En osannut odottaa pitäväni siitä elokuvasta niin paljon ja niin kävi myös tämän elokuvan aikana.  
Sing Street kertoo nuoresta pojasta Conorista.  Hän käy elämässään pientä murrosaikaa. Vanhemmat riitelevät, uudessa koulussa häntä vaanii pahamaineinen kiusaaja sekä koulun rehtori, joka on ottanut Conorin silmätikukseen. Tämän lisäksi hän ihastuu koulun pihassa näkyvään tyttöön, joka on häntä selvästi vanhempi ja joka hakee mallin uraa. Conor päättää hurmata kyseisen tytön perustamalla bändin jonka musiikkivideoihin tyttö voisi tulla esiintymään. 

Toi voi kuulostaa aika kyseenalaiselta idealta, mutta uskokaa tai älkää se toimii niin hyvin kuin vain pystyi. Sing Street on elokuva, joka välittää murrosikäisen pojan tunteet ja tietämättömyyden loistavasti katsojalleen sillä osasin samaistua Conoriin lähes, joka hetkellä ja ymmärsin hänen tekemiset aivan täysin. Conor oli suorastaan täydellinen kuvaus nuoresta, joka hakee itseään. Hänen Bändinsä jäsenet olivat myös uskottavia ja varsin viihdyttäviä. Toiset heistä olivat hieman jämptejä kyläläisiä kuin taas toiset vähän laajanäköisempiä kaupunkilaisia. Yhdessä he muodostivat todella viihdyttävän kaveriporukan. 

Sing Street on myös romanttinen elokuva, joka varmasti ei tule yllätyksenä John Carneyn elokuvia katsoneille. Conor ja Raphina ovat "parina" myöskin uskottavvia ja kohtaavat monia mutkia matkan varrella. JA TIEDÄN! Sanon useasti tässä postauksen aikana "uskottava" sanaa, mutta se tämä elokuva vaan on niin uskottava ja todellisen tuntuinen. 

Elokuva on varsin hyvän mielen elokuva. Itse katsoin elokuvaa hymyssäsuin lähes koko sen ajan enkä maltannut lopettaa hymyilyä sen jälkeenkään. Pidin tunnelmasta, elokuvan musiikki oli tunnelmaltaan erittäin onnistunut ja Conorin kasvaminen ja bändin tyylin etsiminen olivat varsin kiinnostavaa katsottavaa. Conorin ja Ann:n tarina oli myös kiva ja toi elokuvan ja toi ihan omat seikkailut ylä-aste/amiksetn seikkailut mieleen. 

Isot peukutukset myös näyttelijävalinnoille sillä elokuvan päätähdet ovat todella tuntemattomia. Conorin näyttelijä Ferdia Wash-Peelo ei ole näytellyt yhdessäkään elokuvassa tai tv-sarjassa imdb:n mukaan ja Raphinan näyttelijä Lucy Boynton on myöskin todella tuntematon nimi.  

Kesän parhaita elokuvia ja varmasti yksi koko vuoden parhaimmista.

Arvio: A

Lyhyempiä arviota (Osa 1)

Olen katsonut aivan hirveesti elokuvia viime aikoina enkä ehdi millään kirjoittamaan jokaisesta omaa postausta, joten ajattelin tehdä tämmöisen postaus-sarjan, jossa käyn niitä vähän lyhyemmin ja jos joku näistä elokuvista kiinostaa jotakin lukijaa tavallista enemmän nii voi kommenteissa pyytää minua tekemään ihan kunnon arvostelenu kyseisestä elokuvast! Ainiin ja aloitan tämän postauksen myötä myös uuden arvosteluasteikon käyttämisen koska viiden tähden asteikko oli aivan liian kapeauloitteine. Halusin myös jotain omaperäistä tähän arvoisteluasteikkoon ja päädyinkin jenkeissä käyttämään A-F kirjain arvosteluun, jossa A on paras ja F huonoin. Mukana on myös plussat sekä miinukset, eli toisin sanoen A+ on korkein arvosana ja F- on alhaisin. 

The Nice Guys (Ohjannut Shane Black)

Tähän mennessä kuluneen vuoden paras elokuva. Tiesin jo katsoessani elokuvan traileria, että tulen pitämään tästä elokuvasta ja elokuvan nähneenä voin sanoa, että pidin tästä vielä enemmän kuin olisin osannut odottaa. Ryan Gosling sekä Russel Growe muodostivat loistavan parivaljakon, joka kantoi elokuvaa jo itsessään loistavasti. Gosling esittää elokuvassa yksityisetsivää, joka on aika paha tunari ja Growe on taas mies, joka tekee etsivä hommia laittomasti ilman ammattinimikettä, mutta on työssään aivan saakelin hyvä. Nämä kaksi yhdistävät voimansa yhden tapauksen takia ja tästä alkaa hulvattoman koominen matka. Tässä elokuvassa vain onnistui kaikki. Käsikirjoitus sekä ohjaus oli timanttisen hyvää ja vaikka tässä olikin semi kulunut idea ns "hyvän ja tunarin " kaksikon tekemisistä niin se oli tehty uudella ja varsin virkistävällä tavalla. Pari ylilyöntiä elokuvan aikana oli jossa olin hetkellisesti jopa myötähäpeän vallassa, mutta ne eivät vaikuttanut kokonaisuuteen niin pahasti, että elokuvakokemus olisi jotenkin pilaantunut. A- 

Demolition (Ohjannut Jean- Marc Vallée)

Henkilökohtaisesti odotin tätä elokuvaa todella paljon sillä idea vaikutti todella mielenkiintoiselta ja kaikki jotka ovat seuranneet blogiani vähän pidempään niin tietää, että Jake Gyllenhaal on yksi lempaareistani kun puhutaan näyttelijöistä. Elokuva kertoo siis miehestä, joka menettää vaimonsa autokolarissa, mutta vastoin kaikkia odotuksia hän ei tunne surua tai mitään vastaavaa jota kuuluisi tuntea. Minua kiehtoi elokuvan sanoma, mikä koskee meitäkin aikalailla sillä nykyään ihmiset eivät elä tätä hetkeä vaan ajattelevat koko ajan tulevaa ja mennyttä ja se miten elokuva toi sen valkokankaalle oli onnistunut. Jake Gyllenhaalin roolisuoritus oli moitteeton, mutta ei kuitenkaan yllä parhaimpaansa mitä Nightcrawel ja Southpaw nähtiin, mutta toisaalta tarina eikä henkilöhahmokaan antanut siihen samanlaista mahdollisuutta. Naomi Watts oli elokuvassa myöskin varsin moitteeton ja hänen sekä Gyllenhaalin kemia toimi todella hyvin. Naomi Watssin hahmon lasta esittänyt Judah Lewis oli myöskin ihan hyvä. Oikeeastaan kaikki näyttelijät hoitivat hommansa. En oikeastaan tiedä mistä se kiikasti, mutta en saanut tästä elokuvasta niin paljon irti kuin olisin halunnut. Ehkä odotukset olivat liian korkealla, mutta tämä oli kuitenkin varsin hyvä leffa ja suosittelen katsomaan! B

American Ultra (Ohjannut Nima Nourizadeh)

Oletko nähnyt Jason Bourne -elokiva? Tämä on aikalailla sen kaltainen, mutta Jasonin tilalla päähahmona toimii Jesse Eisenbergin esittämä pilvie poltteleva ja paniikkihäiriöstä kärsivä Mike Howell. Yllätyin siitä, että ylipäätänsä pidin tästä elokuvasta. Olin aivan varma, että tulen haukkumaan tämän lyttyyn, mutta noh onneksi näin päin. Mike Howell on siis ihmiskoe, joka on tehty mahdollisimman vaaralliseksi "tappokoneeksi" eli toisin sanoen hän on vaan pirun hyvä pistämään vastustajia maihin. Hän ei kuitenkaan itse tiedä tästä ennen kuin hänen puotiinsa hyökätään ja tämän seurauksena hän pistää tusinan verran palkkamurhaajia maihin. Elä katso tätä elokuvaa tosissasi vaan anna tälle mahdollisuus sillä jos et ota jokaiseen pieneen yksityiskohtaan kiinni niin voit oikeasti viihtyä tämän elokuvan parissa. Jesse Eisenberg oli loistava roolissaan, jopa Kristen Stewart oli tässä elokuvassa varsin kelvollinen ja ehkä parhaimmillaan. Heidän kemiansa toimi hyvin ja lähes kaikki hahmot toimi yllättävän hyvin ja ainut joka jäi häiritsemään elokuvan aikana oli myös Spider Man kolmosen aikana flopannut näyttelijä Topher Grace sillä hänestä ei vaan ole pahiksen rooliin ja se olikin tämän elokuvan isoin miinus. Muuten tarina oli puoleensa vetävä hauska ja äärimmilleen vedetty huumori/toiminta elokuva! B- 

Tämmöistä tällä kertaa. Mitäs mieltä olette näistä mini-arvosteluista ja uudesta arvoteluasteikosta? Jos jokin elokuva jäi mieleesi näistä ja haluaisit kokonaisen postauksen siitä niin laita kommenttiboksiin niin voin mahdollisesti tehdä sen!