Viikon Top-5 (Ohjaajat)

Taas on kulunut aikaa viime kertaisesta postauksesta. Olen innostunut kirjoittamaan toista blogia, joka vie suurimman osan mielenkiinnostani blogimaailmaa kohtaan. Ei syytä kuitenkaan huoleen sillä aion jatkaa täälläkin kirjoittamista ja koitan skarpata parhaani mukaan!

Tämän viikkoisen aihe on aika kimurantti, sillä hyviä ohjaajia on paljon ja niiden vertaaminen on hirveän vaikeata. Tämä lista tulee olemaan minun suosikki ohjaajista eli en välitä tässä siitä kuka on oikeesti paras ohjaaja vaan vain ainoastaan siitä kenen elokuvat yksinkertaisesti kolahtavat minulle ja kenen elokuvia odotan eniten jne.

5. Quentin Tarantino (Pulp Fiction)

Täysin omalaatuinen kosketus elokuvamaailmaan. Tarantinon leffat tunnetaan räiskyvinä ja verisinä toimintaelokuvina, jossa kuitenkin on loistavat dialogit sekä tarinat. Itse pidän Tarantinon tekeleistä ja minulla on mielessä, että tekisin top-5 postauksen hänen elokuvistaan mikä varmaan kertoo jo jonkin verran siitä miten paljon arvostan häntä ja miten paljon pidän hänen elokuvistaan. 

4. Nicolas Winding Refn (Drive)

Jos Quentin Tarantinolla on omanlaisensa tatsi niin sitä on myös tälläkin herralla. Drive, Only God Forgives sekä Bronson ovat kaikki uniikkeja tapauksia elokivien suhteen ja sillä tavalla uniikkeja, että minä ainakin tykkään. Drive on ehdottomasti paras näistä ja se onkin yksi lempielokuvistani. Kyseisellä ohjaajalla on taiteellinen tatsi elokuvissaan ja ymmärrän kyllä jos hänen tuotoksistaan ei pidä sillä esim. Only God Forgives oli aluksi minun makuuni vähän liiankin erikoinen, mutta jo toisella kertaa aloin pitämään elokuvast. Odotankin nyt pääseväni näkemään hänen uusimman (The Neon Demon) elokuvan ja jännitän kovasti, että mihin suuntaan hänen elokuvansa menevät.  

3. Alejandro González Iñárritu (The Revenant)

Kahdesti peräkkäin vuoden parhaaksi ohjaajaksi valittu Alejandro González Iñárritu on varmaan tämän hetken kovin nimi tällä saralla. Mies antaa kaikkensa ja vaati myös todella paljon mikä tuli The Revenantin kuvauksissa ilmi todella näkyvästi sillä hän halusi kuvata elokuvan luonnon "armoillla". Jokainen kohtaus oli kuvattu luonnon valolla ja luonnon tuotteilla ja se vei aikaa, rahaa sekä koetteli varmastikin niin näyttelijöitä kuin myös kuvausryhmää. Birman sekä The Revenant ovat aivan loistavia, en malta odottaa näkeväni herran tulevia elokuvia.

2. Christopher Nolan (Inception)


Mies joka ei esittelyitä kaipaa. Mies joka toi Batman elokuvat uudelle tasolla ja samalla nosti sarjakuvista tehtyjen elokuvien tunnettavuutta sekä mainetta. Synkästä tyylistä tunnetuksi tullut ohjaaja on viime aikoina myös onnistunut elokuvissa Inception ja Interstellar. Ensimmäinen näistä pokkasi parhaan elokuvan palkinnon vuodelta 2009.  Innolla odotan hänen seuraavaa elokuvaa joka kantaa nimeä Dunkirk. 


1. Ethan Coen & Joel Coen (Menetetty maa)


Veljekset kuin ilvekset tai jotain sinnepäin. Näiden veljesten tuotanto on poikkeuksetta iskenyt minuun aina. Heidän Synkkä sekä välinpitämätön huumori on vain jotain niin täydellistä. Menetetty maa sekä Inside Llewyn Davis ovat molemmat minun lempi elokvia. Myös Kova kuin kivi, Hail Caesar!, Burn After Reading, A Serious Man ja itseasiassa lähes kaikki heidän ohjaamat elokuvat ovat katsomisen arvosia. Loistava parivaljakko 


Mitä mieltä olit listasta? Löytyisikö joku näistä sinun listaltasi vai olisiko listasi ihan erillainen?

2 kommenttia:

  1. Minun listaltani löytyvät Guillermo del Toro, Steven Spielberg, Ridley Scott ja Hayao Miyazaki. Del Toron Pan's Labyrinth on yksi kaikkien aikojen lempielokuviani ja herra on ollut joko ohjaajana, tuottajana tai käsikirjoittajana mukana hyvin monissa erittäin korkealla listoillani olevissa elokuvissa. Miyasaki puolestaan on tekee kultaa about kaikesta mitä luo. Sitten on tietysti Peter Jackson, mutta hänen ohjauksistaan voin täydestä sydämestäni kehua ainoastaan LotR-trilogiaa, joten ihan lempiohjaajaksi häntä en voi luokitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi monta hyvää löytyisi myös sinunkin listaltasi! del Toro ja Spielberg nousee minunkin listallani todella korkealle :)

      Poista