Rogue One: A Star Wars Story

Ther isn't much time. Every day they grow stronger.


Minun osaltani vuoden odotetuin elokuva oli Rogue One. Mitä lähemmäs julkaisu ajankohtaa edettiin sitä jännittyneemmäksi tulin. Trailerin toivat uskoa elokuvan onnistumiseen ja edellinen disneyn alaisena julkaistu The Force Awakens loi kovasti uskoa (niin minuun kuin moniin muihinkin saagan faneihin) disneyn yritykseen tuoda Star Wars takaisin.

Heti aluksi on sanottava, että Rogue One on yksi suosikeistani koko elokuva sarjasta. Se on paljon sanottu sillä, pidän kaikista Star Wars elokuvista. Pidän alkuperäisesti trilogiasta enemmän kuin mistään muusta elokuvasarjasta. Pidän jopa paljon parjatusta prequel trilogiasta. Olen katsonut The Clone Wars animaatioelokuvan sekä siitä tehdyn animaatiosarjan. Olen myös koukussa Rebels nimiseen animaatiosarjaan. Olen myös lukenut episodit 1-6 kirjoina. Katon myös aktiivisesti Star Wars aiheisia youtubetilejä kuten mm. Star Wars Theory jne.. joten uskallan väittää, että olen ainakin hieman keskiverto fania pahempi Star Wars nörtti. 

Star Warsit ovat olleet lähtökohtaisesti kaiken ikiäsille ja sillä silmällä ne ovat tehty. Todisteena tästä on esim. episodi VI jonka piti loppua aivan eri tavalla, mutta koska Lucas otti myös lapsiyleisön huomioon niin loppu oli se mitä sen nyt on.  Rogue One on ensimmäinen Star Wars elokuva, joka on lähtökohtaisesti tehty aikuisille. Rogue One on synkkä ja elokuvasarjalle epätyypilliseen tapaan myös raaka. Raaka siinä suhteessa, että elokuvan hyviksetkin tekivät asioita joita edellisissä elokuvissa olisit voinut luulla vain pahiksien tekevän.  Kaiken lisäksi tämä on ensimmäinen oikea sotaelokuva näiden elokuvien osalta. Jedit ja Sithit ovat taka-alalla. Itseasiassa Jedejä ei ole tässä elokuvassa ollenkaan.

Tarina kertoo pienestä ryhmästä eri ikäisiä kapinallisia, joista osa oli loppuun palaneita ja osa jo siinä pisteessä, että olisivat valmiita tekemään asiansa puolesta mitä tahansa, jopa hirveitä asioita. Tämä kirjava joukko lähtee hakemaan tietoja kuolemantähden heikkouksista tietäen, että se voi koitua heidän viimeiseksi matkakseen.

Elokuva onnistui tuomaan täysin uudet hahmot lähelle katsojaa ja mikä parasta, uusia hahmoja oli paljon, mutta jokainen heistä toi elokuvaan jotain omalta osalta ja he olivat keskeisessä roolissa kun puhutaan elokuvan viihdearvosta.  Kaikkien keskeisin kolmikko ovat Jyn Erso (Felicity Jones), Cassian Andro (Diego Luna) sekä droidi nimeltä K-2SO (Alan Tudyk). Kaikkien yllätykseksi K-2SO oli näistä viihdyttävin ja ehkä jopa suosikkini koko elokuvasta. K-2SO oli droidi josta pelättiin CP3O:n kopio, mutta onneksi se ei ollut. Jyn ja Cassian olivat molemmat myös erittäin onnistuneita. Jyn oli perus sankari draagisineen historioineen ja Cassian teki ihan mitä tahansa kapinallisten eteen. Haluan vielä nostaa hauskan parivaljakon Bazen Ja Chirrutin sillä he olivat aivan loistavia myös.

Elokuvan pää pahis on Orson Krenick, joka on päävastuussa kuolematähden valmistuksesta. Hän sopi tarinan pahikseksi hyvin. Ei hän ollut mikään semmoinen pahis, joka muistettaisiin vielä vuosien päästä, mutta hyvä kuitenkin. Pahiksista puheenollen! Meinasinkin unohtaa kokonaan Darth Vaderin! Vader ei ole elokuvassa hirveesti, mutta siinä kohtauksissa kun hän on niin hän todellakin on. Aivan loistavasti käytetty tilaisuus näyttää hänet viellä kerran elokuvien saralla.

Itse tarina kulkee jouhevasti ja itse ainakin viihdyin jokaisen murtosekunnin ajan teatterissa. Varsinkin elokuvan loppupuolella ei edes huomaa kuinka vauhdilla sitä aika eteneekin ja kun elokuva on päättynyt niin haluaa vain lisää ja itse ainakin katsoin suoraan episodi IV:n heti kun pääsin kotia. Elokuvassa myös nähdään muutamia viittauksia niin Rebels- kuin myös Clone Wars -sarjoihin.

Kävin katsomassa tämän heti ensi-illassa, joten tämä postaus on "hieman" myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :P  Mitäs mieltä te olitte elokuvasta?:)

A

Kirjasarjat, jotka haluaisin aloittaa tänä vuonna


Eilen käytiin sarjoja jotka haluan saada päätökseen tämän vuoden aikana kun taas tänään puhutaan sarjoista jotka haluan aloittaa tänä vuonna! Näitä olisi, vaikka kuinka paljon, mutta nämä kolme valittua ovat ne mitkä haluaisin kaikkien eniten saada luettua.


Tuulen nimi (Kuninkaansurmaajan kronikka, #1)Tuulen nimi (Kuninkaan surmaajan kronikka)

Yksi kuuluisimmista ja varmaan arvostetuimmista fantasiakirjoista. Moni, siis ihan mielettömän moni on kehunut tätä minulle ja suositellu. Viime viikolla törmäsin tähän kirjastossa ja olin sillee, että miksi ei ja nyt se odottaa jo yöpöydällä.



Kesän miekka (Magnus Chase and the Gods of Asgard, #1)Kesän miekka (Magnus Chase)

Rick Riordanin kirjat ovat olleet yhtiä suosikkejani lasten/nuorten kirjojen osalta, joten ei ole kovin suurin yllätys, että tämä on tällä listalla. Olen kuullut todella paljon hyvää tästä ja jotkut ovat tykänneet tästä enemmän kuin Percy Jacksoneista, mikä lupaa hyvää. Olenko muuten ainoa vai häiritseekö muitakin tuo suomennetun kirjan kammottavat kannet? Minun mielestäni ainakin näyttää aika rumalta.


Vain puoliksi kuningas (Särkynyt meri, #1)Vain puoliksi kuningas (Särkynyt joukkue)

Olen jo kertaalleen lukenut tämän puoleen väliin asti englanniksi, mutta se jäi lukematta, koska kuulin, että tästä tulee myöskin suomennos. Ajattelin siis odottaa sitä  suomennosta ja kun se tuli niin minulla piti niin kovaa kiirettä niin en vain ehtinyt lukemaan sitä. Tänä vuonna haluaisin lukea ainakin tämän ensimmäisen osan.


Mitä sarjoja te haluaisitte aloittaa?:)

Kirjasarjat jotka aion lukea loppuun tänä vuonna

Vihdoinkin postaus kirjoista. Viime kerrasta on jo ikuisuus ja pahoitteluni siitä. En vaan ole viime aikoina ollut kirjojen parissa niin paljoa kuin olisin halunnut olla, joten sen takia postauksetkin ovat jääneet vähiin kirjojen osalta (ja vähän muutenkin). Tämän postauksen aiheena on siis kirjasarjat jotka aion viedä päätökseen tämän vuoden aikana. 

Puoliksi poissa (Half Bad, #3)Puoliksi paha -trilogia

Olen lukenut trilogian ensimmäisen ja toisen osan (Puoliksi paha & Puoliksi villi) ja pidin molemmista. En mitenkään ihan hirveästi, mutta pidin silti. Tänä vuonna aion lukea viimeisen osan (Puoliksi poissa) sillä haluan nähdä mihin tämä hieman omituinen sarja päättyy. Tässä voi käydä ihan miten tahansa.

Viimeinen tähti (5. aalto, #3)5. aalto -trilogia

5. aalto oli nuortenkirjana hyvä paria lukua lukuunottamatta. Trilogian toinen osa (Ääretön meri) oli mielestäni taas hyvin kömpelö ja vähän jopa turha ja mielestäni tämä sarja oltaisi voitu jättää vain yhdeksi kirjaksi sillä Viides aalto päättyi juuri sopivaan kohtaan ja näin olisi koko ihmisrodun pelastusoperaatio teinilauman toimesta jäänyt pois, mutta kun kerran olen lukenut jo suurimman osan sarjasta niin olen päättänyt, että luen nyt sen viimeisenkin osan. Toivon mukaan Rick Yancey on keksinyt jonkin järkevän lopun tälle sarjalle.

Olympoksen veri (Olympoksen sankarit, #5)Olympoksen sankarit 

Olen pitänyt tästä sarjasta jopa enemmän kuin Percy Jacksonin omasta sarjasta ja täten ihmettelenkin miten en viime vuonna pystynyt päättämään tätä sarjaa. Viimeinen osa oli jo lainassa, mutta en vain yksinkertaisesti halunnut lukea sitä. Olin vähän pettynyt kertojahahmoista, mutta silti ei kukaan sarjan hahmoista ole niin huono etteikö sitä jaksaisi lukea. Jännä nähdä mihin sarja päättyy.




Onkos teillä suunnitelmissa lukea jokin sarja loppuun kuluvan vuoden aikana?:)

Viikon Top-5 (Vuoden 2016 parhaat elokuvat.)

Taas on tullut se aika vuodesta kun on aika laittaa vuoden parhaat elokuvat järjestykseen. En ole nähnyt kaikkia elokuvia joita olisin halunnut nähdä viime vuodelta joten teen todennäköisesti tämän samaisen listan joskus uudestaan, mutta nyt tulee lista niistä mitä olen nähnyt tänä vuonna.


5. Swiss Army Man (Ohjannut: Dan Kwan, Pääosa: Daniel Radcliffe, Paul Dano)

Kun näin elokuvan trailerin en ollut kovin innokas elokuvan suhteen. Kun näin elokuvan alun, en tiennyt pitäisikö nauraa vai itkeä, mutta mitä pidemmälle elokuva eteni sitä loistavammalta se vaikutti. Erittäin uniikki tarinan kerronta ja erittäin uniikki tarina. 


4. Rogue One (Gareth Edwards, Pääosa: Felicity Jones, Diego Luna, Alan Tudyk)

Yksi harvoista suuren budjetin omaavista elokuvista jota odotin ja joka varsinkin onnistui. Moni ei pitänyt tästä yhtä paljon kuin minä ja myönnän, että elokuvassa tiettyjä puutteita, mutta ihan oikeesti tätä lähemmäks alkuperäistä trilogiaa ei enää voi päästä. Rakastin rogue one- ryhmää, rakastin Darth Vader kohtauksia, rakastin alkuperäisen trilogian tuntua ja Clone Warsin sekä Rebels sarjan katsojana rakastin pieniä kohtia joissa oli viitteitä näistä sarjoista. Yksi lempi Star Wars elokuvista tällä hetkellä, sanokoot muut mitä sanovat. Minä tykkäsin.

3. Sing Street (John Carney, Pääosa: Ferdia Walsh-Peelo, Aidan Killen, Maria Doyle Kennedy)

Joka vuosi tuppaa tulemaan pienen luokan elokuvia, jotka saavat ihmeitä aikaan ja yllättävät kaikki katsojat. Vuoden 2016 yllättäjä on Sing Street. Pidin tästä elokuvasta niin paljon. Jos haluat katsoa elokuvan perheen kesken tai vaikka parisi kanssa niin suosittelen tätä!

2. The Nice Guys (Shane Black, Pääosa: Russel Crowe, Ryan Gosling)

Miksi kukaan ei käynyt katsomassa tätä leffaa? Vuoden toiseksi paras elokuva enkä ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Paras komedia pitkään aikaan. Loistavat päänäyttelijät joilla oli vaan niin loistava kemia yhdessä. Tästä haluttaisiin tehdä jatko-osia, mutta niin mitättömän suosion takia se taitaa jäädä tekemättä.  

1. Hell or High Water (David Mackenzie, Pääosa: Ben Foster, Chris Pine, Jeff Bridges)

Vuoden paras elokuva. Ben Foster saa tästä elokuvasta sivuosan oscar- ehdokkuuden tai sit multa menee usko koko palkintoon. Chis Pine ja Ben Foster esittävät molemmat elämänsä parhaat suorituksensa ja kun käsikirjoitus sekä ohjaus onnistuvat täydellisesti niin elokuvasta ei voi olla pitämättä.

Mitkä elokuvat olisivat teidän listallanne?:)