Hiekka tiimalasissa käy armotta vähiin 2015 puolelta ja vuosi vaihtuu vajaan viikon sisällä. Tämän johdosta ajattelin, että olisi aika listata vuoden parhaat lukuelämykset omalta osaltani.
5. Sieppari ruispellossa: J.D. Salinger
Tämä oli erityisen vaikea valinta sillä listalle oli tungosta juuri tälle paikalle. Päädyin kuitenkin Siepparit ruispellossa kirjaan ihan vain siksi, että mitä enemmän aikaa kirjan lukemisesta on ollut sitä enemmän olen ruvennut pitämään siitä. Kuinka hölmöltä tuo kuulostaakin niin en vain osaa selittää sitä tuon paremmin.
4. Alas on pitkä matka: Nick Hornby
3. Ready Player One: Ernest Cline
2. Vettä elefanteille: Sara Gruen
Vettä elefanteille oli vuoden yllätys. Kaverini oli suositellut tätä minulle jo toista vuotta enkä kehdannut enään olla välittämättä hänen hehkutuksistaan vaan päätin antaa kirjalle mahdollisuuden. En oikein osannut odottaa tältä kirjalta mitään ja lähdin lukemaan tätä ilman harmainta aavistusta siitä mitä kirja sisältää. Tarina yllätti aivan yltiöpäisen positiivisesti ja varsinkin tarinan aikakausi ja tapahtumapaikka vetivät puoleensa.
1.Frankenstein: uusi Prometheus: Mary Shelley
Aivan upea kirja, joka on ehdottomasti tätä nykyään yksi suosikeistani. Kirja oli kirjotettu todella kauniisti ja kirjoitustyyliltään tämä muistutti hyvin paljon yhtä toista suosikkikirjaani: Dorian Greyn muotokuvaa. Tarina oli ihan mielettömän mielenkiintoinen ja koukuttava. Muistaakseni luin tämän päivän sisään, koska en maltannut hetkeksikään jättää kirjaa kesken.
Listalle pääsivät ainoastaan kirjat jotka luin ensimmäistä kertaa eli täten potterit, elämäni seinäruusuna ja muut vastaavat kirjat eivät päätyneet tälle listalle.
Mitkäs kirjat löytyisivät teidän listaltanne?:)
Hieno lista! Ehkä minunkin pitää viimein tuo Ready Player One lukea, vaikka pelimaailma sinänsä ei kauheasti kiinnosta.
VastaaPoistaLue! Samaisen syyn takia en itsekkään tarttunut heti kirjaan, mutta nyt kirjan lukeneena voin melkein luvata, ettei se vaikuta millään tavalla lukukokemukseen. :)
Poista