Painajainen Elm Streetillä (2010)

Vuoden -84 kulttihahmo Freddy Krueger palaa Elm Streetin teinien uniin.

Alkuperäinen Painajainen Elm Streetillä kuuluu aikakautensa merkittäviin kauhuelokuviin, sillä elokuvan idea oli uniikki, varsin mielenkiintoinen sekä aikakauteensa verrattuna hyvin toteutettu myös ulkonäöllisesti. Tämäkin elokuva on joutunut 2000-luvun kauhuelokuvien uudelleenfilmatisoinnin uhriksi ja jälki on myös sen näköinen. 

Uudelleenfilmatisointi ei tuo (yllätys yllätys) yhtään mitään uttaa tähän jo loppuun kulutettuun tarinaan. Lähtökohtaisesti tarina on lähes sama kuin -84 vuoden Elm Street. Teinityttö Nancy ja hänen kaverinsa kokevat unissaan kauheuksia (pahimmassa tapauksessa he kuolevat), joiden takana on Freddy Krueger. Tajuttuaan tämän Nancy ja Quentin koittavat pysytellä hereillä eli pelin henki on se, että elät niin pitkään kuin pysyt hereillä.

Elokuvan paras anti tulee visuaalisen puolen kautta, silllä elokuva oli ulkoisesti ihan kiitettävästi tehty ja siihen oli selvästi panostettu. Freddy Krueger oli oikeasti aika creepyn näköinen ja, vaikka hänen näyttelijä (Jackie Earle Haley) ei ollutkaan ihan samalla tasolla kuin edeltäjänsä niin Freddy Krueger oli ajoittain ihan onnistunut.

Näyttelijäsuoritukset ansaitsevat kiitokset, sillä mitä olen näitä uudelleenfilmatisoituja kauhukultteja nähnyt niin niissä on ollut lähes järjestäin aivan kauheita näyttelijäsuorituksia ja ajoittain tulee mietittyä, että miksi päänäyttelijät muista näyttelijöistä puhumattakaan on ylipäätänsä edes pestattu. Eikö oikeasti löydy parempia vaihtoehtoja? Ja jos ei löydy niin miksi tehdä se elokuva, jollain ö-tason näyttelijöillä?

Tämän elokuvan päähenkilöiden näyttelijät Kyle Gallner (Quentin Smith) ja Rooney Mara (Nancy Holbrook) hoitivat hommansa varsin mallikkaasti. Heidän takiaan jaksoin katsoa muuten aivan katastrofaalisen tylsän tekeleen loppuun asti. Päänäyttelijöiden hyvät suoritukset tuovat kuitenkin pienen ristiriidan, sillä heidän suorituksensa rinnalla muiden suoritukset näyttivät ajoittain salkkari-näyttelemiseltä ja tasoeron ollessa niin suuri oli elokuvan seuraaminen välillä aika tuskallista.

Kyle Gallner & Rooney Mara

Se mikä elokuvassa mätti oli säikähdyskohtien epäonnistuminen lähes järjestäin. Säikähdyskohdat ovat se mistä tämmmöinen kauhuelokuva elää ja näiden epäonnistuttua tämmöinen tekele on hyvin lähellä täydellistä pannukakkua. Useimpien "säikkykohtien" aikana olin lähempänä nauraa kuin säikähtää ja varsinkin se kohta kun Nancy meni vaatekaappiin piilon ja Freddy ilmestyi hänen viereen sanoen "pöö" oli semmoinen kohta, että minä väsynyneenä sekä elokuvaan tylsistyneenä repesin aivan totaalisesti. 

Painajainen Elm Streetillä (2010) on mielestäni suhteellisen turha tekele eikä pärjää alkuperäiselle ei sitten millään tasolla. Tylsääkin tylsempi remake, joka toistaa niin monen edellisen kauhukultin remake-versioiden heikkoudet. Hauskaa tässä oli se, että elokuvan teemana on "älä vain nukahda" ja varsin ironisesti tämä elokuva pistää kyllä katsojansa untenmaille. Annan kaksi tähteä kuitenkin varsin onnistuneesta Freddy Kruegerista sekä Maran ja Gallnerin roolisuorituksista.