Rogue One: A Star Wars Story

Ther isn't much time. Every day they grow stronger.

Minun osaltani vuoden odotetuin elokuva oli Rogue One. Mitä lähemmäs julkaisu ajankohtaa edettiin sitä jännittyneemmäksi tulin. Trailerin toivat uskoa elokuvan onnistumiseen ja edellinen disneyn alaisena julkaistu The Force Awakens loi kovasti uskoa (niin minuun kuin moniin muihinkin saagan faneihin) disneyn yritykseen tuoda Star Wars takaisin.

Heti aluksi on sanottava, että Rogue One on yksi suosikeistani koko elokuva sarjasta. Se on paljon sanottu sillä, pidän kaikista Star Wars elokuvista. Pidän alkuperäisesti trilogiasta enemmän kuin mistään muusta elokuvasarjasta. Pidän jopa paljon parjatusta prequel trilogiasta. Olen katsonut The Clone Wars animaatioelokuvan sekä siitä tehdyn animaatiosarjan. Olen myös koukussa Rebels nimiseen animaatiosarjaan. Olen myös lukenut episodit 1-6 kirjoina. Katon myös aktiivisesti Star Wars aiheisia youtubetilejä kuten mm. Star Wars Theory jne.. joten uskallan väittää, että olen ainakin hieman keskiverto fania pahempi Star Wars nörtti. 

Star Warsit ovat olleet lähtökohtaisesti kaiken ikiäsille ja sillä silmällä ne ovat tehty. Todisteena tästä on esim. episodi VI jonka piti loppua aivan eri tavalla, mutta koska Lucas otti myös lapsiyleisön huomioon niin loppu oli se mitä sen nyt on.  Rogue One on ensimmäinen Star Wars elokuva, joka on lähtökohtaisesti tehty aikuisille. Rogue One on synkkä ja elokuvasarjalle epätyypilliseen tapaan myös raaka. Raaka siinä suhteessa, että elokuvan hyviksetkin tekivät asioita joita edellisissä elokuvissa olisit voinut luulla vain pahiksien tekevän.  Kaiken lisäksi tämä on ensimmäinen oikea sotaelokuva näiden elokuvien osalta. Jedit ja Sithit ovat taka-alalla. Itseasiassa Jedejä ei ole tässä elokuvassa ollenkaan.

Tarina kertoo pienestä ryhmästä eri ikäisiä kapinallisia, joista osa oli loppuun palaneita ja osa jo siinä pisteessä, että olisivat valmiita tekemään asiansa puolesta mitä tahansa, jopa hirveitä asioita. Tämä kirjava joukko lähtee hakemaan tietoja kuolemantähden heikkouksista tietäen, että se voi koitua heidän viimeiseksi matkakseen.

Elokuva onnistui tuomaan täysin uudet hahmot lähelle katsojaa ja mikä parasta, uusia hahmoja oli paljon, mutta jokainen heistä toi elokuvaan jotain omalta osalta ja he olivat keskeisessä roolissa kun puhutaan elokuvan viihdearvosta.  Kaikkien keskeisin kolmikko ovat Jyn Erso (Felicity Jones), Cassian Andro (Diego Luna) sekä droidi nimeltä K-2SO (Alan Tudyk). Kaikkien yllätykseksi K-2SO oli näistä viihdyttävin ja ehkä jopa suosikkini koko elokuvasta. K-2SO oli droidi josta pelättiin CP3O:n kopio, mutta onneksi se ei ollut. Jyn ja Cassian olivat molemmat myös erittäin onnistuneita. Jyn oli perus sankari draagisineen historioineen ja Cassian teki ihan mitä tahansa kapinallisten eteen. Haluan vielä nostaa hauskan parivaljakon Bazen Ja Chirrutin sillä he olivat aivan loistavia myös.

Elokuvan pää pahis on Orson Krenick, joka on päävastuussa kuolematähden valmistuksesta. Hän sopi tarinan pahikseksi hyvin. Ei hän ollut mikään semmoinen pahis, joka muistettaisiin vielä vuosien päästä, mutta hyvä kuitenkin. Pahiksista puheenollen! Meinasinkin unohtaa kokonaan Darth Vaderin! Vader ei ole elokuvassa hirveesti, mutta siinä kohtauksissa kun hän on niin hän todellakin on. Aivan loistavasti käytetty tilaisuus näyttää hänet viellä kerran elokuvien saralla.

Itse tarina kulkee jouhevasti ja itse ainakin viihdyin jokaisen murtosekunnin ajan teatterissa. Varsinkin elokuvan loppupuolella ei edes huomaa kuinka vauhdilla sitä aika eteneekin ja kun elokuva on päättynyt niin haluaa vain lisää ja itse ainakin katsoin suoraan episodi IV:n heti kun pääsin kotia. Elokuvassa myös nähdään muutamia viittauksia niin Rebels- kuin myös Clone Wars -sarjoihin.

Kävin katsomassa tämän heti ensi-illassa, joten tämä postaus on "hieman" myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :P  Mitäs mieltä te olitte elokuvasta?:)

A

Swiss Army Man (2016)

If my best friend hides his farts from me then else is he hiding from me, and why does that make me feel so alone?

Harry Pottereiden jälkeen olen joutunut pettymään Daniel Radcliffen elokuviin joka ikinen kerta. Syy ei ole tietenkään hänen sillä hänen tähdittämät elokuvat ovat olleet poikkeuksetta ohjaukseltaan sekä käsikirjoitukseltaan tylsiä ja mitään antamattomia. Viimeisimpänä esimerkkinä Victor Frankenstein (2015), joka oli mielestäni Radcliffen osalta todella hyvä, mutta elokuva itsessään oli yksi vuoden tylsimpiä tekeleitä. Swiss Army Man on kaikkia muuta kuin tylsä. 

Autiolle saarelle haaksirikkoutunut ja pahasti masentunut Hank (Paul Dano) löytää rannalta ruumiin (Daniel Radcliffe) jolla on uskomattomia kykyjä.  Yhdessä he lähtevät absurdille matkalle, jonka aikana molemmat oppivat toisiltaan elämästä ja ystävyydestä. 

Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana olin jo valmiina lyttäämään tämän sillä elokuva alkoi hirveen pitkällä pieruvitsillä, joka oli hieman yliampuva enkä oikein tiennyt mitä mieltä siitä pitäisi olla. Jatkoin kuitenkin elokuvan katsomista ja hyvä, että jatkoin sillä elokuvan yliampuva koomisuus sekä tabujen rikkominen alkoi pikkuhiljaa olemaan ihan fine ja päästessä sen kanssa samalle sivulle oli elokuva yksi vuoden parhaimmista.

Tämä elokuva oli oma itsensä kaikkineen riskeineen ja se jos jokin on ihailtava piirre elokuvassa. Tämä ei ole blockbuster-elokuva eikä tämä ei varmasti kolahda ihan kaikille, mutta kehotan silti kaikkia katsomaan tämän. Me eletään aikakautta, jossa kaikki elokuvat uudelleen filmatisoidaan ja elokuva-sarjoja jatketaan väkisin. Niin moni elokuva tuntuu olevan massatutantoa sekä pelkästään rahan takia tehtynä eikä omalaatuisia elokuvia tunnu tulevan millään. Swiss Army Man rikkoo tämän kaavan.

Elokuvan pointtina on ystävyys, rakkaus ja asiat jotka me pidetään sisällä, vaikka meidän tekeekin mieli sanoa ne ja näiden tunteiden metaforana toimii pierut. Kyllä, se kuulostaa oudolta ja näyttääkin siltä, mutta se on tehty niin hyvin, että katsoja ymmärtää asian ja alkaa samaistua näihin hahmoihin. Elokuvan aikana oli niin monta tunteikasta ja varsin fiksuja dialogeja, että elokuvan absurtisuus jää tämän taakse. 

Daniel Radcliffen eli ruumis nimeltä Manny oli aivan loistava. En tiedä miten paljon puhuvan ruumiin esittämiseen tarvitaan taitoa, mutta tämä oli Radlciffen osaltakin aivan loistava. Hän sai tämän ruumiin elämään ja varsinkin kun Hank ja Manny kävivät keskusteluja niin Manny loisti niissä ihan täydellisesti. Paul Danon roolisuoritus oli myöskin loistava. Hän oli ottanut masentuneen ja itsetuhoisen kaverin roolin hyvin omakseen. 

Soundtrack oli myös aivan loistava sekä elokuvan visuaalinen puoli oli myöskin onnistunut. En oikeastaan löydä tästä elokuvasta mitään pahaa sanottavaa.

A