Rogue One: A Star Wars Story

Ther isn't much time. Every day they grow stronger.


Minun osaltani vuoden odotetuin elokuva oli Rogue One. Mitä lähemmäs julkaisu ajankohtaa edettiin sitä jännittyneemmäksi tulin. Trailerin toivat uskoa elokuvan onnistumiseen ja edellinen disneyn alaisena julkaistu The Force Awakens loi kovasti uskoa (niin minuun kuin moniin muihinkin saagan faneihin) disneyn yritykseen tuoda Star Wars takaisin.

Heti aluksi on sanottava, että Rogue One on yksi suosikeistani koko elokuva sarjasta. Se on paljon sanottu sillä, pidän kaikista Star Wars elokuvista. Pidän alkuperäisesti trilogiasta enemmän kuin mistään muusta elokuvasarjasta. Pidän jopa paljon parjatusta prequel trilogiasta. Olen katsonut The Clone Wars animaatioelokuvan sekä siitä tehdyn animaatiosarjan. Olen myös koukussa Rebels nimiseen animaatiosarjaan. Olen myös lukenut episodit 1-6 kirjoina. Katon myös aktiivisesti Star Wars aiheisia youtubetilejä kuten mm. Star Wars Theory jne.. joten uskallan väittää, että olen ainakin hieman keskiverto fania pahempi Star Wars nörtti. 

Star Warsit ovat olleet lähtökohtaisesti kaiken ikiäsille ja sillä silmällä ne ovat tehty. Todisteena tästä on esim. episodi VI jonka piti loppua aivan eri tavalla, mutta koska Lucas otti myös lapsiyleisön huomioon niin loppu oli se mitä sen nyt on.  Rogue One on ensimmäinen Star Wars elokuva, joka on lähtökohtaisesti tehty aikuisille. Rogue One on synkkä ja elokuvasarjalle epätyypilliseen tapaan myös raaka. Raaka siinä suhteessa, että elokuvan hyviksetkin tekivät asioita joita edellisissä elokuvissa olisit voinut luulla vain pahiksien tekevän.  Kaiken lisäksi tämä on ensimmäinen oikea sotaelokuva näiden elokuvien osalta. Jedit ja Sithit ovat taka-alalla. Itseasiassa Jedejä ei ole tässä elokuvassa ollenkaan.

Tarina kertoo pienestä ryhmästä eri ikäisiä kapinallisia, joista osa oli loppuun palaneita ja osa jo siinä pisteessä, että olisivat valmiita tekemään asiansa puolesta mitä tahansa, jopa hirveitä asioita. Tämä kirjava joukko lähtee hakemaan tietoja kuolemantähden heikkouksista tietäen, että se voi koitua heidän viimeiseksi matkakseen.

Elokuva onnistui tuomaan täysin uudet hahmot lähelle katsojaa ja mikä parasta, uusia hahmoja oli paljon, mutta jokainen heistä toi elokuvaan jotain omalta osalta ja he olivat keskeisessä roolissa kun puhutaan elokuvan viihdearvosta.  Kaikkien keskeisin kolmikko ovat Jyn Erso (Felicity Jones), Cassian Andro (Diego Luna) sekä droidi nimeltä K-2SO (Alan Tudyk). Kaikkien yllätykseksi K-2SO oli näistä viihdyttävin ja ehkä jopa suosikkini koko elokuvasta. K-2SO oli droidi josta pelättiin CP3O:n kopio, mutta onneksi se ei ollut. Jyn ja Cassian olivat molemmat myös erittäin onnistuneita. Jyn oli perus sankari draagisineen historioineen ja Cassian teki ihan mitä tahansa kapinallisten eteen. Haluan vielä nostaa hauskan parivaljakon Bazen Ja Chirrutin sillä he olivat aivan loistavia myös.

Elokuvan pää pahis on Orson Krenick, joka on päävastuussa kuolematähden valmistuksesta. Hän sopi tarinan pahikseksi hyvin. Ei hän ollut mikään semmoinen pahis, joka muistettaisiin vielä vuosien päästä, mutta hyvä kuitenkin. Pahiksista puheenollen! Meinasinkin unohtaa kokonaan Darth Vaderin! Vader ei ole elokuvassa hirveesti, mutta siinä kohtauksissa kun hän on niin hän todellakin on. Aivan loistavasti käytetty tilaisuus näyttää hänet viellä kerran elokuvien saralla.

Itse tarina kulkee jouhevasti ja itse ainakin viihdyin jokaisen murtosekunnin ajan teatterissa. Varsinkin elokuvan loppupuolella ei edes huomaa kuinka vauhdilla sitä aika eteneekin ja kun elokuva on päättynyt niin haluaa vain lisää ja itse ainakin katsoin suoraan episodi IV:n heti kun pääsin kotia. Elokuvassa myös nähdään muutamia viittauksia niin Rebels- kuin myös Clone Wars -sarjoihin.

Kävin katsomassa tämän heti ensi-illassa, joten tämä postaus on "hieman" myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :P  Mitäs mieltä te olitte elokuvasta?:)

A

5 kommenttia:

  1. Minä välttelin kaikkia mahdollisia trailereita, arvosteluja ja vastaavia, koska en halunnut minkäänlaisia odotuksia tälle leffalle ladata. Tiesin vain alkuasetelman, en muuta, kun teatteriin menin. Tämä siksi, että oli olemassa se mahdollisuus että leffa olisi näin kansakielellä sanotusti kussut. Logiikkani siis oli, etten voi pettyä kun en osaa odottaakaan mitään.

    Ensimmäiset kymmenen minuuttia eivät ladanneet mitään suurta toivoa; kohtaukset olivat lyhyitä, paikasta ja hahmosta toiseen loikittiin liikaa ja liian nopeasti ja meno oli aika hajanaista. Mutta siitä nyt piti vain saada tapahtumat ja hahmot oikeille urilleen, joten ei kai siinä. Sitten kun vauhtiin päästiin olin todella hyvällä fiiliksellä.

    Siinä ennen puolta väliä minulla lopulta loksahtivat tapahtumat kronologisesti oikeille paikoilleen ja tajusin siinä vaiheessa, miten hahmoille vääjäämättä tulisi tapahtumaan. Siksi olikin niin katkeransuloista tykästyä hahmoihin, jotka olivat niin sympaattisia, mutta joille nyt lopulta tulisi käymään miten kävikään... Loppu piti sitoa yhteensopivaksi episodi IV kanssa ja siinä mielestäni onnistuttiin niin hyvin kuin vain suinkin käsikirjoittajat kykenivät sen tekemään. Se vaati uhrauksia ja niitä tekijät uskalsivat tehdä.

    Cinematografisesti ja visuaalisesti tyylipuhdas suoritus eikä näyttelyssäkään ollut lainkaan mitään valitettavaa. Minua jäi vain vähän kaivelemaan, ettei esim. Diego Lunan hahmoa pohjustettu sen enempää, sillä sellaisenaan hahmo jäi vähän ontoksi. Sama Jyn Erson kanssa. Tämä päähenkilöpari jäi minusta vähän ontoksi eikä edes loistonäyttely sitä täysin pelastanut. Tämä oli minusta vähän sääli, mutta toisaalta nyt puhutaan yhdestä vähän yli kaksituntisesti avaruusoopperasta, joten jostain piti rokottaa ja hahmojen pohjustus oli sitten se. Romanssia ei onneksi alettu loppuun vääntämään, mitä vähän pelkäsin. Sitä ei todellakaan tarvittu, vaan loppu oli hyvä juuri sellaisenaan.

    Tarkin ja Leia ovat herättäneet hyvin kahtiajakautuneita mielipiteitä, mutta minusta ne olivat oikeutettuja lisiä tarinaan. Tarkin nyt erityisesti oli tärkeä hahmo, ottaen huomioon millainen rooli hänellä Uudessa toivossa on. Leiasta oli pieni shokki nähdä ihan pärstäkuva :D katsoin leffan tapaninpäivänä ja siitä päivää paria myöhemmin kuultiin suru-uutiset Carrie Fisherin poismenosta. RIP :'(

    Rogue One oli minusta kyllä todella asiallinen Star Wars -leffa ja ehdottomasti sinne parempaan päähän kuuluva. Pidin hahmojen harmaista alueista ja kuinka hyvikset ja pahikset eivät ole niin jyrkällä kädellä jaettu kahtia, vaan pääsemme näkemään varsin karua toimintaa myös tarinan sankareilta. Tämä lisää uskottavuutta ja inhimillisyyttä ja luo mielikuvan sodasta ja ettei kapinallisillakaan ollut aina varaa leikkiä pelkkiä hyviksiä ja sankareita sodassa, jonka olivat häviämässä.

    Antaisin hyvillä mielin tyyliin 4/5 tähteä. Vaderin kohtaus lopussa oli kyllä niin helmi.

    BTW, mullekin on hyvin tuttuja nämä SW-tubekanavat ja olen katsonut läpi lähes kaikki videot, joissa spekuloidaan sequel-trilogian tapahtumista ja hahmojen henkilöllisyyksistä ynnä muuta. Voin sanoa, että episodi VIII (jolla on jo nimi!!!) ei millään voisi tulla nopeammin :'))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin mainita soundtrackin! Se oli ihan tajuttoman hyvä! Teatterista poistuessani kun en muuta vielä osannut sanoa, pystyin vain toteamaan miten älyttömän hyvä soundtrack Rogue Onessa oli. Niin tyylikkäästi yhdistetty ikonista SW-tunnaria ja luotu uusia melodioita kantamaan tarinaa yhtenä suurena audiovisuaalisena elämyksenä.

      Olen sittemmin kuunnellut soundtrackin Youtubesta lävitse useita kertoja ja olen joka kerta ihan yhtä fiiliksissä siitä miten hienosta musiikista on kyse. Se tunne kun musiikki onnistuu herättämään näin voimakkaita fiiliksiä ♥

      Poista
    2. Ajattelin itsekin, että voisin jättää trailerit ja spekuloinnit välistä, mutta en vain pystynyt siihen. Oon liian utelias välttääkseni niitä :D Itsellänikin oli pieni pelko tän elokuvan suhteen, mutta mitä lähemmäksi elokuvan tulo lähestyi niin sitä luottavaisemmaksi tuli.

      Olisin itsekkin kaivannut Diego Lunalle enemmän pohjustusta, mutta toisaalta taas se ois voinu tuoda mukanaan lisäminuutteja ja sekoittaa muutenkin mielestäni niin sulavasti etenevää elokuvaa. Hän ei myöskään ole se päähahmo joten senkin kautta on ihan ymmärrettävää ettei sillä ollut kummempaa pohjustutsta. Itsekin pelkäsin sitä romanssia ja olin niin huojentenut ettei sitä väkisin työnnetty tähän elokuvaan.

      Itseäni on ihmetyttänyt hirveesti miten Tarkin ja Leian juttu on paisunu. Rehellisesti sanoen mua ei haitannut pätkääkään että heidät oli tehty tietokoneella. Tarkin oli pieni riski, koska sillä oli niin suuri rooli, mutta nostan hattua, että se uskallettiin ottaa mukaan.

      En malta odottaa seuraavaa leffaa. Oon käynyt läpi kaikki mahdolliset skenaariot mitä siinä voisi käydä ja pitäisi käydä ja ääää, halkeen liitoksistani kiitos tän odotuksen :D

      Soundtrack oli kyllä helmi :)

      Poista
    3. Ainiin muuten! On mahtavaa vaihtaa oikeesti mielipiteitä jonkun kanssa tästä elokuvasta. Kavereiden keskuudessa kun nämä puheet jää sille tasolle, että joko elokuva on hyvä tai huono :D

      Poista
    4. Niin on :) Mulla ne kaverit jotka ovat edes Rogue Onen katsoneet ovat vain todenneet että juu oli hyvä, mutta mitään syväluotaavaa analyysiä ei heistä irti saa :D Star Warseista riittää kyllä niin paljon analysoitavaa että kiva kun saa vaihtaa ajatuksia!

      Poista