Steve Jobs (2015)

Mies, joka laittoi menestyksen oman yksityiselämän edelle.

Steve Jobs elämänkertaelokuva kertoo nimensä mukaisesti Apple-yhtiön perustajasta sekä johtajasta Steve Jobsista. Nerosta ja visionääristä, mutta samalla hyvin hankalasta ihmisestä. Elokuvan on ohjannut oscar-voittaja Danny Boyle (Slummien Miljonääri) sekä sen on käsikirjoittanut myöskin ocarin kertaallen voittanut Aaron Sorkin (Social Network). 

Steve Jobsin punaisena lankana toimii niin Applen valtapeli kuin myös Jobsin suhde tyttärensä kanssa jonka kanssa hänellä oli erittäin etäiset välit kaikkineen riitoineen sekä sovintoineen ja varsinkin elokuvan viimeiset kohtaukset heidän välillänsä olivat liikuttuvuudellaan 2015 elokuvavuoden parasta antia. 

Tarinassa oli oikeastaan vain kolma kohtausta, jotka ovat menestyksen kannalta suurimpia hetkiä Jobsin elämänvarrelta: 1984-vuoden Macintoshin lanseeraustilaisuus, 1988-vuoden NEXT-tietokoneen lanseeraustilaisuus ja 1998-vuoden iMacin lanseeraustilaisuus. Kohtaukset ovat hetkiä juuri ennen lanseeraustilaisuuksia ja jokainen kohtaus pitää sisällään samat henkilöhahmot. Monet ovat kritisoineet tätä päätöstä sillä Jobsin elämästä olisi ollut, vaikka kuinka paljon enemmän kuin kolmeen kohtaukseen. Itse taas olen sitä mieltä, että tämä ehkä hieman erikoinen päätös oli ehdottomasti onnistunut ja vahvojen dialogien myötä en edes osaa kuvitella miten elokuva olisi saatu yhtä koukuttavaksi toisella tapaan.  

Dialogeista päästäänkin Aaron Sorkiniin. Sorkin on henkilökohtaisesti yksi suosikeistani kun puhutaan tämän päivän käsikirjoittajista. Hänen kirjoittamansa elämänkertaelokuvat kertovat hyvin rehdisti päähenkilöstään tekemättä heistä sankareita tai vastaavasti roistoja. Sorkinin tuntien en myöskään yllättynyt siitä miten dialogikeskeinen elokuvan käsikirjoitus oli ja hyvä, että oli sillä se on hänen vahvuutensa ja sen ansiosta hän on kertaalleen oscar-pytyn itsellensä saalistanut.

Näyttelijäsuoritukset olivat aivan täydelliset.  Nähtyäni elokuvan en ollut yhtään hämilläni siitä miksi molemmat sekä Michael Fassbender, että Kate Winslet saivat oscar-ehdokkuutensa. Itseasiassa en olisi ollut yhtään yllättynyt jos jompikumpi olisi voittanut itse pystin sillä niin hyviä he olivat tämän elokuvan aikana ja niin oli myös kaikki muutkin näyttelijät (kyllä, mukaan lukien myös Seth Rogen). 

Steve Jobs on ehdottomasti paras Jobsista kertova elokuva minkä olen itse nähnyt. Itse pidin aivan suunnattomasti ja olin elokuvan lumoissa aina alusta loppuun asti. Ehdottomasti yksi vuoden parhaista elokuvista.

Jos satut pitämään fiksuista dialogielokuvista niin tulet todennäköisesti pitämään tästäkin.

Vasta toinen viiden tähden elokuva vuodelta 2015.

Inside Llewyn Davis (2013)

Llewyn Davis, taiteilija joka ei koskaan saavuttanut menestystä, vaikka antoi kaikkensa Folk-musiikille.   

Olen tutustunut Oscar Isaaciin näyttelijänä vasta viime aikoina. Itseasiassa vasta viime viikolla nähtyäni Star Wars episodi VII elokuvateatterissa. Hänen esittämänsä hahmo teki minuun heti vaikutuksen ja sitä kautta halusin nähdä kyseiseltä näyttelijältä jotain muutakin ja IMDb:en kautta törmäsin Inside Llewyn Davisiin. Tämä kuulostaa ehkä hieman hullunkuriselta, mutta heti nähtyäni elokuvan kannet tiesin pitäväni tästä elokuvasta. 

Elokuva kertoo viikon Llewyn Davisin elämästä. Llewyn Davis on köyhä Folk-muusikko, joka majailee milloin kenenkin sohvalla.  Traaginen, mutta samalla koominen hahmo, joka ei suostu irtautumaan periaatteistaan ja täten ei saa vastineeksi elämältä muuta kuin vastoinkäymisä toistensa perään. Karkaavista kissoista abortteihin ja sen sun muuta. Oscar Isaacin näyttelemä Llevyn Davis on näin elokuvan vasta nähneen ja ihan sen hullaannuttaman katselijan silmissä aivan loistava. Täydellinen hahmo, joka ei ole oikeesti ihmisenä täydellinen ei sinne päinkään. Hän ei ole paha ei, mutta hän ei ole mikään sankarikaan vaan siltä välimaastolta. Arvostusta kovasti hakeva muusikko, jonka välinpitämättömyys muuhun elämään on niin suurta, että se alkaa olemaan jo koomista. En osaa kuvailla häntä paremmin sillä vaan tämän elokuvan nähnyt tietää mistä on kyse.

Inside Llevyn Davis ei sisällä erikoista tai oikeastaan minkäänlaista juonta tai no onhan siinä juoni, mutta se jää pimentoon loistavien hahmojen sekä huumorin taakse niin ettei katsoja edes huomaa sitä. En ole eläissäni nauttinut pelkistä hahmoista niin paljon kuin tämän elokuvan aikana nautin. Jokainen oli oikeesti juuri sellainen mitä elokuva tarvitsi ja, vaikka jotkut hahmot olivatkin vain murto-osasekunnin elokuvan mukana niin he ottivat paikkansa kunnioitettavasti.

Jos nyt pitäisi sanoa elokuva, joka omaa parhaan soundtrackin niin tämä nousisi itselläni mieleen. Oscar Isaacin tuotanto on minulle vieras enkä tiedä onko hän edes julkaissut biisejä tämän elokuvatuotannon ulkopuolella, mutta tämän elokuvan perusteella hänen pitäisi. En myöskään uskonut ikinä pitäväni Justin Timberlakesta mikrofonin ääressä, mutta joudumpa sanomaan, että jos alkaisi tekemään folkkia niin voisin harkita kuuntelevani sitä.

Vasta elokuvan nähneenä sain tietää, että tämän elokuvan käsikirjoittajat olivat myös Menetetty Maan elokuvan takana ja tämä ei yllättänyt yhtään. Musta huumori näyttäisi olevan Joel sekä Ethan Coenien nimikkomerkki ja voin varmuudella luvata, että tulen katsomaan näiden herrojen muutkin tekeleet ja A Sirious Man on jo heti seuraavan katselulistallani.

Inside Llewyn Davis on komedia, tai oli sitä ainakin minulle. Moni voisi sanoa sitä masentavaksi sillä elokuvan huumori on niin mustaa, että se voi jäädä katsojalta huomaamatta. Ironian tajua pitää olla jos haluaa saada tästä elokuvasta kaiken irti. Itse näin mustan huumorin ja ironian uskollisena kannattajana rakastin elokuvaa alusta loppuun asti.